Kisapirtin historiaa
Omistaja: Virtain Urheilijat Ry
Rakennettu v. 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa, peruskorjattu ja laajennettu v. 1971 
Runko: Vanha osa hirsirunkoinen ja uusi osa puurunkoinen
Rakennusala 2400 m2, kellari 120 m2
Talon rakentaminen aloitettiin v. 1899, jolloin perustettiin Virtain Kirkonkylän Nuorisoseura. Nuorisoseurantalo rakennettiin kirkonkylän kansakoulun tontille "Nahkurin puoliseen kulmaan". Virtain kunta siirsi myös lainakirjastonsa tämän talon lukutupaan. Taloa käytettiin myös kuntakokousten pitopaikkana, kun kunnan huone oli huonossa kunnossa. Talon edullinen sijainti teki siitä suositun iltama- ja kokouspaikan.
Sotavuosina talosta tuli suojeluskuntatalo, jossa toimivat Lotta Svärd-järjestö ja suojeluskuntalaiset. Talo toimi tuolloin samoissa tarkoituksessa kuin alkujaankin. Siellä järjestettiin mm. iltamia ja näytelmiä ja vuodesta 1938 lähtien myös elokuvaesityksiä.
Sotien jälkeen suojeluskuntataloja otettiin valtion haltuun. tätä ennen kuitenkin ehdittiin tehdä kauppakirja ja se siirrettiin Manttaalikunnan nimiin. Manttaalikunnalta talo siirtyi Virtain Maataloustuottajille. 1950-luvulla Virtain Urheilijat alkoivat vuokrata Virtain Pirttiä käyttöönsä.
Virtain Urheilijat vuokrasi talon Virtain Maataloustuottajilta 26.11.1953.
1970 ja -80 luvuilla Virtain Pirtti, uudelta nimeltään Kisapirtti, oli virtolaisen urheiluelämän keskipiste. Se toimi suurten hiihto- ja suunnistuskilpailujen kilpailukeskuksena ja Virtain Hölkän ja Virtain Hiihdon lähtö- ja maalipaikkana. Lento- ja koripalloa pelattiin aina ylimmillä sarjatasoilla saakka. Painin ja myöhemmin judon osalta alakerran tilat olivat ahkerassa käytössä. Punttisali palveli seuran urheilijoita voimanhankinnassa. Koululaisille Kisapirtti tuli tutuksi liikuntatuntien aikana ja alakerran juoksusuora toimi myös ampujien ampumaratana.
Taloa käytettiin urheilutoiminnan lisäksi myös muihin tapahtumiin. Seuran pyörittämät bingo- ja elokuvatoiminta saivat ihmiset liikkeelle eri puolilta lähipitäjiä. Talvilauantaisin Kisapirtti oli suosittu tanssipaikka, jossa esiintyivät Suomen iskelmätähtitaivaan eturivin muusikot. Kesäisin siellä tanssittiin monet häätkin. Virtain kaupunki järjesti tiloissa erilaisia juhlatilaisuuksia ja sali oli myös pelimannien sekä suurten orkesterien konserttisalina.
Kisapirtillä on juhlittu mm. Virtain kirkonkylän muuttumista kauppalaksi. Se toimi myös pitkään käräjätalona ennen kaupungintalon rakentamista. Samoin kutsunnat asepalvelukseen suoritettiin Kisapirtillä vielä 1980-luvulla. Virtain Maataloustuottajat pitivät säännöllisesti kokouksensa Kisapirtin tiloissa ja isot tilat sekä hyvä sijainti olivat omiaan myös mm. huonekalujen myyntinäyttelyille.
Virtain kaupungin rakennuttaman liikuntahalli valmistui vuonna 1987 ja mm. palloilulajit siirtyivät lähes kokonaisuudessaan sinne. Tältä osin korvaavaa toimintaa saatiin, kun Virtain Tennisseura aloitti ison salin vuokraamisen tenniksen peluuseen talvikautena.
Kisapirtin tiloja pidettiin jatkuvasti kunnossa ja suurempi remontti tehtiin vuonna 2004, jolloin mm. sauna ja pesuhuoneet kunnostettiin perusteellisesti. Samassa yhteydessä vaihdettiin öljylämmitys edulliseen kaukolämpöön. Punttisalin laitteistoa uusittiin ja aikidojaosto kunnosti oman salinsa; teki joustokanveesin ja hankki uudet ”tatamit” (=matot). Punttisaliin tehtiin lisähankintoja vuonna 2006 ja tiloihin saatiin elektroninen kulunvalvontajärjestelmä.
05.10.2007 Kisapirttiä kohtasi suuronnettomuus, kun sen laajennusosa varomattoman sytkärileikin vuoksi paloi lähes kokonaan ja alakerran tilat kärsivät tuntuvat vesi- ja savuvahingot.

Virtain Urheilijat osti talon Virtain Maataloustuottajilta 26.11.1953.