Vanhat arvokisauutiset

3.2.2014

 

MM-KULTAA HALLIKISOISTA
Jouko Ylä-Liedenpohja kilpaili M70 sarjassa hyvällä menestyksellä Etelä-Korean Daegussa 19.-25.3. 2017 pidetyissä MM-halleissa. Näiden päivien aikana hän juoksi peräti 7 kilpailua, kun mukaan lasketaan alkuerät.
Jouko selvisi urakasta hienosti: 60m:llä 7. ajalla 9.17 (ae. 9.20), 200m 5. ajalla 30.43 (ae. 30.33) ja 400m 4. ajalla 1.09.80 (ae. 1.12.30) sekä lopuksi kultaa 2 x 200m:n viestissä ajalla 2.06.08.

Joukkueessa juoksivat: Vesa Mäki, Markku Juopperi, Jouko Y-L ja Eero Väyrynen.
Nämä tulokset ja saavutukset ovat tulleet kovan ja järkevän harjoittelun tuloksena.


-------------------------------------------------------------

KIRSILLE 4 MITALIA MM-KISOISTA
Austraalian Perthissä kilpailtiin MM-tasolla 26.10 - 06.11.2016

Kirsi Koro onnistui jälleen hienosti N40 sarjan heitoissa.
Tuloksena oli 2 kultaa: moukarissa tuloksella 50.60 ja painonheitossa tuloksella 15.50 ja
hopeaa heitto-ottelussa pistemäärällä 3596 sekä pronssia kuulantyönnössä tuloksella 10.71.

Näin Kirsi voi olla enemmän kuin tyytyväinen pitkään ja
unohtumattomaan kisamatkaansa uusia kisoja odotellessa.


-----------------------------------------------

 

SM-moniottelut Saarijärvellä 11.-12.7.15
M45 10-ottelu 2.Jari Jaakkola 4514p 3.Kimmo Kyösti 3796p

SM-maantiejuoksut Tampereella 30.8.15
N45 10km 2. Sirpa Riitamäki 41.22
N45 10km 9. Virpi Rantamaa 46.36
N40 10km 12. Anu Maijala 47.20
N40 joukkue 2. Riitamäki, Rantamaa ja Maijala
M65 10km 19. Pekka Puuukoniemi 47.48
M60 10km 18. Eino Ylä-Hallinen 46.15
M40 10km 14. Marko Leppämäki 37.30

SM-heitto 5-ottelut Jyväskylässä 6.9.15
N35 1.Kirsi Koro  3607p

ONNITTELUT KAIKILLE TÄMÄN KESÄN KISOISTA !

KIRSI JA JOUKO MM-KISOISSA RANSKAN LYONISSA
Seuramme veteraanihuiput Kirsi Koro ja Jouko Ylä-Liedenpohja kilpailivat hyvällä menestyksellä Ransakan Lyonissa 4.-16.8. pidetyissa MM-kisoissa, joihin osallistui 8000 urheilijaa ympäri maailmaa.

Kirsi Koro voitti N35 painonheiton tiukassa kilpailussa tuloksella 16.63. Moukarinheitossa ja heitto-ottelussa hän sai hopeaa tuloksin 52.50 ja 3644 pistettä. Lisäksi Kirsi osallistui kuulantyöntöön ollen 9. tuloksella 10.45.

Jouko Ylä-Liedenpohja urakoi kisoissa kaikki pikamatkat hyvällä menestyksellä. Lähtöjä tuli kaikkiaan peräti 8. M70 sarjan miehelle se oli kova suoritus hyvillä ajoilla.Joukon juoksut 100m ae 14.50 , ve. 14.58 , 200m ae 29.69 , ve 29.51 ja 400m ae 1.10.68 , ve 1.07.86. Taso näissä juoksuissa oli todella hyvä. Lisäksi Jouko oli mukana Suomen joukkueessa M70 4x100:n ja 4 x 400m:n viesteissä, joissa tuli hienosti hopeaa ja pronssia.

PARHAAT ONNITTELU KIRSILLE JA JOUKOLLE MITALEISTA JA HYVISTÄ SUORITUKSISTA MAAILMAN HUIPPUJEN JOUKOSSA!
 

SM-KISOISTA 9 MITALLIA
Aikuisurheiluliitos SM-kisat pidettiin Helsingin Eläintarhan kentällä 26.-28.6.
Seuramme urheilijat menestyivät jälleen hienosti.
 
Kirsi Koro N35 voitti moukarin (53.00), painonheiton (16.31), kiekon (36.72) ja oli toinen kuulassa (10.69)

Riitta Rajamäki N60 sai toinen keihäässä(22.08) ja oli viides kuulassa (7.44) sekä kuudes kiekossa (16.30)

Jouko Ylä-Liedenpohja M70 oli toinen kolmessa lajissa: 100m (14,43), 200m (30.12) ja 400m (1.10.64)

 Jari Jaakkola M45 oli kolmas 1500m:llä (4.45.88) ja neljäs 800m:llä (2.18.55)

 Eino Ylä-Hallinen M60 juoksi 1500m (5.58.45) ollen kahdeksas.

 ONNITTELUT KAIKILLE HYVÄSTÄ MENESTYKSESTÄ!

JYVÄSKYLÄN SM-HALLEISTA 8 MITALIA
VirtU:n naiset ja miehet keräsivät Jyväskylässä  7.-8.3. pidetyissä
SM-hallikisoissa peräti 8 mitalia.

   Kirsi Koro N35 voitti painonheiton (16.14) ja oli kuulantyönnössä kolmas (10.74)
 
   Sirpa Riitamäki N45 voitti kaksi matkaa 800m (2.34.72) ja 1500m (5.09.19)

   Matti Ala-Härkönen M85 oli kolmas painonheitossa(6.88)

   Jouko Ylä-Liedenpohja M70 oli toinen kahdella matkalla 200m (31.36) ja 400m (68.60)

   Mika Polku M40 voitti korkeushypyn(193)

   Pauli Vehmasto juoksi 60m (8.75)ollen setsämäs ja  hyppäsi pituutta (447),
   jolla oli viides

   Kimmo Kyösti osallistui kolmeen lajiin ja sijoitukset olivat:
   60m 6.(8.58), 400m 6. (1.05.10) ja pituushyppy 7. (456)

   ONNITTELUT KAIKILLE HYVÄSTÄ MENESTYKSESTÄ!

SM-VAUHDITTOMAT JA HALLIMONIOTTELUT
Pajulahdessa kilpailtiin 24.1. vauhdittomien SM-kisat.

VirtU:n miehet Aimo Säynäjoki ja Paavo Pohjola kilpailivat M65 sarjassa.
Aimo oli pituudessa 8. tuloksella 2.42 ja Paavo 13. tuloksella 2.10

Helsingissä 8.2. pidetyissä SM-hallimoniottelu-kisoissa
Jari Jaakkola oli M45 sarjassa kolmas (2481p) ja
Kimmo Kyösti samassa sarjassa 6. (1968p).

Onnea miehille!!

 

 

KIRSI KORON MM-KISAT ONNISTUIVAT TÄYDELLISESTI
Brasilian Porto Alegressa 16.-27.10. pidetyissä MM-kisoissa Kirsin urheilu-ura sai hienoa jatkoa, kun hän voitti kolme kultaa ja yhden hopean. N35 sarjan voitto tuli painonheitossa tuloksella 17.76 , moukarissa tuloksella 53.08 , heittoviisiottelussa pistemäärällä 3619 (kuula 10,95 , kiekko 36.76, painoheitto 14,89, moukari 52,44 ja keihäs 24.02). Pahimpana kilpailijana Kirsillä oli nykyinen painonheiton ME-nainen Austraalian Byrony Glass. Lisäksi Kirsi sai hopeaa kuulassa tuloksella 10.95.
Pitkä, vaiherikas ja hieno kisamatka oli Kirsille varmasti mahtava kokemus,josta riittää muistelemista loppuelämäksi.
PARHAAT ONNITTELUT HIENOISTA SAAVUTUKSISTA !


KIRSI KORO SM-HEITTO-OTTELUSSA
Jalasjärvellä kilpailtiin SM-heitto-ottelussa 11.8. Kirsi Koro N35 sarjassa joutui tyytymään hopeamitaliin, koska jäi moukarinheitossa ilman tulosta. Näin varma voitto meni ohi suun. Kirsin pistemäärä oli 2697.
ONNITTELUT

SM-MAANTIEJUOKSUISSA TURENGISSA HIENO MENESTYS
VirtU:n veteraanijuoksijat lähtivät 10 hengen porukalla Turenkiin SM-maantiejuoksuihin 8.9. Tulos oli mahtava: 8 mitalia ( 5 kultaa ja 3 hopeaa)
N45 10km 2. Sirpa Riitamäki 41.06
N45 puolimaraton 1. Virpi Rantamaa 1.43.06
N40 puolimaraton 4. Anu Maijala  1.44.50
N40 puolimaraton 6. Terhi Ranta-Lassila 2.04.23
N40 joukkue 1. VirtU  5.32.20
M45 10km 1. Markku Mäkelä 35.55
M40 10km 2. Marko Leppämäki 35.52
M35 10km 2. Miikka Raivio 35.54
M35 joukkue 1. VirtU 1.47.41
M65 10km 9. Pekka Puukkoniemi 44.52
M55 10km 11. Eino Ylä-Hallinen 45.27
M55 10km 12. Aaro Aaltonen  46.41
M55 joukkue 3. VirtU 2.17.01
ONNITTELUT KAIKILLE KOVAKUNTOISILLE JUOKSIJOILLEMME
  

KIRSI KORO HEITTI ME-TULOKSEN
Veteraanien SM-kisoissa 2.-4.8. Kajaanissa Kirsi Koro paransi omissa nimissään olevaa painonheiton (9kg) N35-sarjan ME-tulostaan. Nyt tulos on 17.83 - parannusta tuli 1 sentti viime kesän tulokseen. Kirsi on tällä hetkellä ainut suomalainen naispuolinen ME-yleisurheija ulkokentillä.
Kirsi voitti myös moukarinheiton ja kiekonheiton tuloksin 55.32 ja 38.34. Kuulantyönnössä hän oli kolmas tuloksella 11.30.Sirpa Riitamäki menestyi myös hienosti ja voitti N45-sarjan 800m ja 1500m ylivoimaisesti hyvin tuloksin 2.29.36 ja 5.09.39. 
ONNITTELUT KIRSILLE JA SIRPALLE



PM-KISOISSA NORJASSA KUUSI MESTARUUTTA
Norjan Mossissa lähellä Osloa pidettiin PM-kisat 28.-30.6.2013

VirtU:sta olivat mukana Kirsi Koro ja Jouko Ylä-Liedenpohja. Kirsi osallistui N35 sarjassa viiteen lajiin ja kaikissa tuli mestaruus. Tulokset olivat: kuula 10.80 , kiekko 32.81, paino 15.37 , moukari 48.14 ja heitto-ottelu 3467 pistettä.
Jouko Ylä-Liedenpohja voitti M65 sarjan 400m hyvällä ajalla 1.05.80. Hän juoksi myös 100 ja 200 metriä ollen molemmissa neljäs ajoin 14.30 ja 29.26
ONNITTELUT KIRSILLE JA JOUKOLLE!

 

JOUKKUEHOPEAA NAISMARATOONAREILLE
Oulussa juostiin veteraanien SM-maraton 25.5. VirtU:sta oli mukana 6 juoksijaa, joiden sijoitukset olivat.

N40 7. Anu Maijala 4.08.35
N45 7. Virpi Rantamaa 3.57.16
N55 6. Ritva Kämäri 4.22.07
N40 joukkuekilpailussa hopeaa
M30 Turkka Raivio 3.15.3
M35 Miikka Raivio 3.03.29
M55 Aaro Aaltonen 3.47.09
M30 joukkuekilpailussa neljäs
ONNITTELUT MARATOONAREILLE RASKAASTA SUORITUKSESTA

SIRPA RIITAMÄELLE HOPEAA SM-MAASTOISSA

Vantaallla juostiin 11.5. veteraanien SM-maastot.
Parhaiten onnistui Sirpa Riitamäki, joka sijoittui hopealle kovatasoisessa N45 sarjan juoksussa.
N45 6km 2. Sirpa Riitamäki
M40 6km 5. Marko Leppämäki
M65 4km 11. Pekka Puukkoniemi
M70 2km 10. Vesa Korpimäki
ONNITTELUT JUOKSIJOILLE



MATTI ALA-HÄRKÖSELLE EM-MITALEJA

 

Espanian San Sepastianissa pidettiin Veteraanien EM-hallikisat 19.-24.3. VirtU:n veteraanien ikäpresidentti Matti Ala-Härkönen menestyi hienosti M85-sarjan heittolajeissa. Matti sai kultaa keihäänheitossa, painonheitossa ja moukarinheitossa tuloksin 9.89 , 9.41 ja 20.12. Lisäksi hän sai hopeaa kiekonheitossa tuloksella 14.82. Kuulantyönnössä sijoitus oli neljäs (6.20). Mainioita saavutuksia 85-sarjalaiselle. Matti ei ole harjoitellut turhaan.

 

 

PARHAAT ONNITTELUT NUOREKKAALLE MATILLE!

 

 

SM-HALLIT HELSINGISSSÄ 2.-3.3.

VirtU:n veteraaneista viiisi oli mukana Liikuntamyllyssä pidetyissä SM-hallleissa.
Tuloksia:
M30 Teemu Kinnunen         60m 7.86 (2.) , 200m 26.61 (2.), pituus 498 ((1.) , 3-loikka 9.97 (ulkop.kilp.)
M40 Jari Jaakkola               800m 2.22.32 (3.),1500m 4.50.91 (4.), 3000m 11.08.72 (5.)
M40 Kimmo Kyösti              60m 8.41 (10.) 400m 1.03.92 (7.) ja pituus 453 (5.)
M65 Jouko Ylä-Liedenpohja 200m 29.55 (5.), 400m 67.82 (5.)

Onnnittelut mitaleista ja hyvistä tuloksista

 

VAUHDITTOMIEN HYPPYJEN SM-KISOISTA 3 MITALIA

Veteraanien osalta alkoi vuosi 2013 Tampereella,
kun Kunto-Pirkat järjesti vauhdittomien hyppyjen SM-kisat 20.tammikuuta Pirkkahallissa.

Tuloksia:
M30 sarjassa Teemu Kinnunen pituudessa 3. tuloksella 279, 3-loikassa 3. tuloksella 792 ja korkeudessa 2. tuloksella 134
M40 sarjassa Kimmo Kyösti pituudessa 6. tuloksella 270 ja 3-loikassa 6. tuloksella 703
M60 sarjassa Pauli Vehmasto pituudessa 5. tuloksella 265
ja 3-loikkassa 6. tuloksella 728
M65 sarjassa Paavo Pohjola pituudessa 8. tuloksella 235

ONNITTELUT KAIKILLE

 

----------------------------------------------------------

KIRSI KORO VALITTIIN SVU:N NAISURHEILIJAKSI

Suomen Veteraaniurheililiitto (SVU) valitsi syyskouksessa vuoden 2012 parhaat urheilijansa.
Parhaaksi naisurheilijaksi valittiin Kirsi Koro N35.
Kirsi valittiin myös parhaaksi heittäjäksi.
Perusteena olivat mm. ME-tulos, 2 MM-kultaa, 2 EM-kultaa, 3 SE-tulosta ja 8 SM-mitalia.

-------------------------------------------------------------------

SEUROJEN VÄLISESSÄ PISTEKILPAILUSSA HYVÄ SIJOITUS

Veteraaniurheiluliiton jäsenseurojen pistekilpailussa VirtU oli komeasti 11. saaden 282 pistettä.
Viime vuonna olimme 10. Edellämme olivat ainostaan suuret kaupunkiseurat ensinmäisenä Tampereen Kuntopirkat.
Urheilijamme saivat 7 MM-mitalia,3 EM-mitalia ja 35 SM-mitalia eli yhteensä 45 mitalia, joka on ennätysmää-
rä seuran historiassa. Eniten mitalia keräsi Kirsi Koro, joka sai yhteeensä 14 mitalia.
KIITOS KAIKILLE VETERAANIURHEILIJOILLE HYVÄSTÄ MENESTYKSESTÄ!

----------------------------------------

KIRSI KORO PARANSI OMAA ME-TULOSTAAN

Seinäjoen Seudun Veteraanit järjestivät Virroilla 19.9. painonheittokisat,
joissa KIrsi Koro paransi jo kolmannen kerran N35 sarjan painonheiton ME-tulosta.
Nyt tulos on 17.82. Parannusta tuli keväällä Porissa heitettyyn tulokseen 20cm.
Ensi vuonna tavoitteena Kirsillä on tulos, joka alkaa numeroilla 18.

ONNITTELUT KIRSILLE HIENOSTA TULOKSESTA!!

 

---------------------------------

VUODEN 2012 ARVOKISAT ON PIDETTY: VETERAANIEN MENESTYS ON OLLUT VÄHINTÄÄN KIITETTÄVÄ 10+ !

MM-halleista tuli 7 mitalia , EM-kisoista 3 mitalia
ja SM-kisoista 33 mitalia. Mielenkiinnolla odotamme, mikä on VirtU:n veteraanie sijoitus SVU:n seurojen- välisessä pistekilpailussa.
Viime vuonna olimme 10.

 

SYKSYN SM-KISAT OVAT OHI JA MENESTYSTÄ TULI JÄLLEEN
Tuloksia:
SM-RULLASUKSIHIIHDOT YLÖJÄRVELLÄ 2.9.
M60 300m 1. Leino Nisula 33,6
M60 7km 1. Leino Nisula 15.38.7

SM-MAANTIEJUOKSUT EURASSA 9.9.
M40 10km 6. Jari Jaakkola 37.42
M45 10km 3. Markku Mäkelä 34.13
M55 10km 13. Eino Ylä-Hallinen 41.48
M60 10km 7. Leino Nisula 41.09
M40 10km joukkue 3. Mäkelä, Jaakkola, Nisula

SM-HEITTO-OTTELUT KANGASALLA 9.9.
N35 1. Kirsi Koro 3837 pist.
M65 6. Paavo Pohjola 2403 pist.
M85 3. Matti Ala-Härkönen 2581 pist.

SM-10-OTTELUT HELSINGISSÄ 15.-16.9.
M40 2. Jari Jaakkola 4137 pist.
M40 3. Kimmo Kyösti 3704 pist.

SM-OLYMPIAPAINONHEITTO KAUHAJOELLA 16.9.
M35 1. Kirsi Koro 9.54

ONNITTELUT KAIKILLE!

*****************************************

 

KIRSILLE KOROLLE 2 KULTAA ja 1 HOPEA EM-KISOISTA


Kirsi Koro kilpaili Veteraanien EM-kisoissa 16.-25.8.
Kisat pidettiin kolmen maan aluella: Saksan Zittaussa, Tsekin Hradekissa ja Puolan Zgorzeleckassa. Näistä Zittau toimi kilpailukeskuksena.
Kirsi onnitui loistavasti ensimmäisissä ulkomaan arvokisoissaan. Olosuhteet olivat haasteelliset - kova kuumuus,sade ja tiukka aikataulu vaikuttivat tulostasoon. Eniten varmasti heittoviisiottelu kärsi olosuhteista tästä.

Kirsin sijoitukset:
Kultaa painonheitossa tuloksella 17.07
Kultaa heittoviisiottelussa pistemäärällä 3572 ( moukari 49.22, kuula 10.99, kiekko 33.94, keihäs 25.50 ja painonheitto 15.98)
Hopeaa moukarinheitossa tuloksella 52.49
Kuulassa 6.sija tiloksella 11.35

ONNITTELUT KIRSILLE HIENOISTA SAAVUTUKSISTA

-------------------

VETERAANEILLE 7 MITALIA SM-KISOISTA OULUSSA 3.-5.8.2012

Menestystä tuli jälleen runsaasti, vaikka pitkä matka verotti osanottoa jonkin verran.

VirtU:n veteraanien sijoitukset ja tulokset:

N35 Kirsi Koro kultaa: moukari 51.57, painonheitto 16.97, kiekko 34.59, hopeaa: kuula 10.89
N65 Mirkka Tättilä pronssia: 10000m 58.35
M30 Teemu Kinnunen kultaa: 3-loikka 9.51 ja 5.sija pituudessa, 100 ja 200 metrillä tuloksin 488, 13.32 , 28,19
M35 Mika Polku kultaa: korkeus 194 , pituudessa 4. tuloksella 546
M65 Jouko Ylä-Liedenpohja 100m 6. ajalla 14.64, 200m 5. ajalla 30.43, 400m 6. ajalla 1.10.43

ONNITTELUT KAIKILLE !

-------------------

VALKEKOSKELTA MITALIT NAISILLE

Veteraanien SM-maraton juostiin Valkeakoskella 26.5.2012

Kaikki naisjuoksijamme, jotka osallistuivat juoksuun, palkittiin henkilökohtaisella ja joukkuemitalilla.
Tuloksia:
N35 2. Anu Maijala 4.25.12
N45 3. Virpi Rantamaa 3.43.24
N65 2. Mirkka Tättilä 4.31.09
N35 joukkue 1. Virtain Urheilijat (Anu, Virpi, Mirkka)
 

ONNITTELUT KOVAKUNTOISILLE NAISILLE !

----------------

KIRSI KORO PARANSI ME-TULOSTAAN

Viime kesänä Kirsi Koro pääsi N35-sarjan painonheitossa ME-luetteloon tuloksella 17.04.
Tämä kesä alkoi todella hienosti, kun Kirsi paransi omissa nimissään ollutta ME-tulosta peräti 58cm.
Porissa la 26.5. syntyi uusi ennätys 17.62. Kilpailussa Kirsi paransi ennätystä 3 kertaa - 4 heittoa meni yli 17 metriä.

Sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä. Mikä on ME-tulos kesän lopussa? Tuskin Kirsin tulos jää tähän.

ONNITTELUT KIRSILLE HIENOSTA TULOKSESTA!

-----------------

VETERAANEILLE PERÄTI 7 MM-MITALIA

VirtU:n veteraaniyleisurheilijat onnistuivat lähes täydellisesti Jyväskylässä 3.-8.4. pidetyissä MM-hallikisoissa, joihin osallistui lähes 3000 urheilijaa 66 maasta.

Suomalaisia oli luonnollisesti suurin määrä eli 958. Mitalitilastossa Suomi oli ensimmäinen (311 kpl) ennen Saksaa (173 kpl) ja Englantia (118kpl).

Seuramme urheilijat saivat 2 kultaa, 2 hopeaa ja 2 pronssia sekä monta hyvää sijoitusta.

Kirsi Koro voitti ylivoimaisesti 2 MM-kultaa N35-sarjassa hienoilla tuloksilla: moukarinheitto 53.11 ja painonheitto 16.18. Tämän lisäksi Kirsi otti pronssimitalin kuulassa tuloksella 11.29.

Sirpa Riitamäki kilpaili menestyksellisesti N45-sarjassa. Tuloksena oli hopeaa 1500 metrin juoksussa hyvällä ajalla 4.56.68, joka on myös uusi sarjan SE-tulos. Sirpa onnistui myös 800 metrin juoksussa ollen viides ajalla 2.28.54. Lisäksi hän juoksi kolmannen osuuden Suomen N45 4 x 200 metrin viestijoukkueessa, joka sai hopeaa ajalla 1.58.42.

Mika Polku on päässyt loistavaan hyppyvireeseen. Hän sijoittui tiukassa M35 korkeuskisassa tuloksella 202 pronssille. Tulos on yleisen sarjan A-luokka, jolla Mika pääsee ensi kesänä kilpailemaan Lahden Kalevan kisoihin. Lahdessa Mika voitti Suomen mestaruuden kesällä 2000 huipputuloksella 228.

Jouko Ylä-Liedenpohja M65-sarjassa viihtyi Jyväskylässä koko kisojen ajan ja kilpaili lähes kaikkina päivinä. Tulokset olivat: 60m alkuerissä 9.01, 200m alkuerissä 29.35, 400m alkuerissä 1.07.61 ja loppukilpailussa 1.11.12 (8.) ja  4 x 200 metrin viestissä Jouko sai hopeaa aloitettuaan Suomen viestin – joukkueen aika oli 2.03.81.

Jari Jaakkola kilpaili M40-sarjan 1500 metrin juoksussa hyvällä menestyksellä. Alkuerissä Jarin aika oli 4.46.07 ja loppukilpailussa selvästi parempi 4.30.34 (8.).

ONNITTELUT KAIKILLE VETERAANEILLEMME!

 

-------------------------

 

HALLIKAUDEN  2012  SM-KISAT

 

SM-vauhdittomat Jyväskylässä 22.1.2012

M60 pituus 5.  Pauli Vehmasto  272

M60 3-loikka 4. Jukka Maininki  772

M60 3-loikka 6. Pauli Vehmasto  752

M65 pituus 7. Paavo Pohjola  232

M65 3-loikka 8. Paavo Pohjola 

 

SM-halliottelut Helsinki 12.2.2012

M40 5-ottelu 2. Jari Jaakkola 2483 pist.

M40 5-ottelu 3. Kimmo Kyösti 1879 pist.

M60 5-ottelu 2. Pauli Vehmasto 2476 pist.

 

SM-hallit Tampereella 17.-18.3.2012

La 17.3.

M35 korkeus 1. Mika Polku  193

N35 painonheitto 1. Kirsi Koro 16.37

N35 kuula 2. Kirsi Koro  10.75

N45 1500m 1. Sirpa Riitamäki 5.03.61

M40 60m 7. Kimmo Kyösti  8.49

M40 1500m 1. Jari Jaakkola  4.33.20

M60 pituus 3. Pauli Vehmasto 476

M60 60m 7. Pauli Vehmasto 8.67

M65 400m 4. Jouko Ylä-Liedenpohja  68.10

Su 18.3.

N45 800m  1. Sirpa Riitamäki 2.28.75

M40 800m  2. Jari Jaakkola 2.12.06

M40 3000m 5. Jari Jaakkola 10.25.26

M40 200m 2. Kimmo Kyösti  28.39

M65 200m 3. Jouko Ylä-Liedenpohja  29.71

M65 kuula 8. Paavo Pohjola 10.76

M85 kuula 2. Matti Ala-Härkönen 6.36

M85 painonheitto 2. Matti Ala-Härkönen 7.72

 

Onnittelut kaikille veteraaneille hyvistä sijoituksista ja tuloksista!

VETERAANIJAOSTON HALLIKAUDEN 2011 SAAVUTUKSIA

Vuosi 2011 on alkanut todella hyvin. Tammikuun 8.päivänä Tampereella pidettiin SM-vauhdittomat hypyt.
Tuloksena oli 2 mitalia sarjassa M55. Jukka Maininki voitti 3-loikan tuloksella 843 ja Pauli Vehmasto sai pronssia pituudessa tuloksella 271.
Lisäksi Jukka oli pituudessa viides tuloksella 266 ja Pauli 3-loikassa myös viides tuloksella 743. Paavo Pohjola kilpaili M60-sarjan pituudessa ollen 12. tuloksella 243.

SM-hallit pidettiin myös Tampereella 29.-30.1.

Tuloksia:

Sirpa Riitamäki N45 800 m 2.33.67 kultaa ja 1500 m 5.01.35 kultaa.

Kirsi Koro N35 painonheitto 13.86 kultaa ja kuula 10.22.

Jari Jaakkola M40 1500 m 4.40.62 pronssia.

Pauli Vehmasto M55 seiväs 290 kultaa, 60 m 8.45 5. ja pituus 475 4.

Eino Ylä-Hallinen M55 1500 m 5.42.33 6.

Matti Ala-Härkönen M80 painonheitto 8.07 pronssia, kuula 6.91 4.

 

KESÄN 2011 VAHVAA TULOSTA!

ONNITTELUT  KIRSI  KOROLLE  MAAILMANENNÄTYKSESTÄ

Jalasjärvellä  heinäkuun 7.päivänä  Kirsi Koro heitti ME-tuloksen N35-sarjan painonheitossa. Tulos oli 16.88, joka ylitti vanhan Uuden-Seelannnin Cristine McCahillin  ME-tuloksen 16.57 vuodelta 20002. Tulos on luonnollisesti myös uusi ME- ja SE-tulos. Onnittelut Kirsille. Kirsin  ME-tulos on VirtU:n historian ensimmäinen.

LAPPEENRANNAN  PM-KISOISTA  7  MITALIA

Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Lappeenrannassa 1.-3.7. olivat VirtU:n urheilijoille menestykselliset.

Kirsi Koro voitti N35 sarjan moukarin ( 49.74)  ja painonheiton ( 16.16) sekä oli kuulantyönnössä kolmas (10.97 ) . Lisäksi Hän voitti myös heitto 5-ottelun tuloksella 3503 pistettä.

Sirpa Riitamäki voitti N45sarjan 800m ja 1500m (2.27.23 ja 4.57.20). Jouko Ylä-Liedenpohja otti kolme pronssia  - 100m, 200m ja 400m ( 14.41 , 29,54  ja 1.07.14). Onnittelut mitalisteille!

MIKKELIN  SM-KISOISTA  RUNSAASTI  MENESTYSTÄ

Mikkelissä kilpailtiin 29.-31.7. Suomen mestaruuksista. VirtU:n veteraaniyleisurheilijat keräsivät peräti 12 mitalia ( 7 kultaa, 3 hopeaa ja 2 pronssia), joka on seuramme historian paras saavutus tällä tasolla. Onnittelut kaikille!

N65 Mirkka Tättilä 10000m  2. ( 54.56.76)

N45 Sirpa Riitamäki 800m 1.( 2.25.95) ja 1500m 1. (5.06.82)

N35 Kirsi Koro  moukari 1. (53.41) , kiekko 1. (33.37) , painonheitto 1. (15.73), kuula 2. (11.05)

M80 Matti Ala-Härkönen  painonheitto 2. (8.38) , moukari 4, (23.44)

M65 Jouko Ylä-Liedenpohja 100m 1. (14.34) , 400m 1. (1.06.30) , 200m 7. (42.47)

M55 Pauli Vehmasto  seiväs 3. (280) , 100m aj 3. (20.98) , 100m 5. (14.02)

M40 Jari Jaakkola 1500m 4. (4.30.30), 10000m 6. (38.22.03)

 

VETERAANIEN KOVA KUNTO JATKUI MYÖS SYYSKESÄLLÄ

 

KIRSI KORO PARANSI ME-TULOSTAAN

Salossa pidettiin 27.8.  heitto 5-ottelun SM-kisat, joissa Kirsi voitti N35 sarjan tuloksella 3625 pistettä. Ottelun painonheitossa syntyi jälleen uusi ME, EE ja SE-tulos 17.07. Kirsin omissa nimissä ollut ME-tulos parani siis 25 senttiä. Onnittelut Kirsille loistavasta tuloksesta, jonka arvoa moni ei tunnu ymmärtävän.

  Kirsin kesän kilpailut ovat menneet muutenkin todella hyvin. Moukarin heitossa tulos 55.62 on mennyt kaksi kertaa. Tulos on naisten A-luokan tulos. Olympiapainonheiton SM kulta tuli tuloksella 10.17 Kauhajoella 17.9. Kirsi voitti myös naisten piirinmestaruuden moukarin heitossa Tampereella heinäkuussa.

 

MARATOONARIT MITALLEILLE

Tampereella juostiin 4.9. veteraanien SM-maratoni Varalan maratonin yhteydessä. VirtU:n juoksijat

menestyivät hyvin. Kaikki saivat SM-mitalin. Tulokset:

N65  2. Mirkka Tättilä 4.36.40

N55  5. Ritva Kämäri  4.31.19

N45  4. Virpi Rantamaa 3.45.24

N45 joukkue 2. ajalla 13.01.46 ( Tättilä, Kämäri ja Rantamaa)

M35  5.  Miikka Raivio  3.18.57

M40  10. Jari Jaakkola  3.32.39

M55  10. Tapani Pennala 4.14.53

M35 joukkue 3. ajalla 11.25.45 ( Raivio, Jaakkola, Pennala)

 

MAANTIEJUOKSUT POLVIJÄRVELLÄ

Maantiejuoksun SM-kisat juostiin 18.9. Polvijärvellä. Markku Mäkelän vauhti M45 sarjan 10 km:n matkalla oli koko kilpailun toiseksi parasta. Vain 5 sekunnin tappio voittajalle oli hieno saavutus.

Sirpa Riitamäki otti jälleen SM-mitalin ollen kolmas N45 sarjassa. Eino Ylä-Hallinen  juoksi myös hyvin – 7. sija M55 sarjassa.

 

JOUKO YLÄ-LIEDENPOHJA  HYVÄSSÄ SYYSKUNNOSSA

Jouko on kilpaillut ahkerasti koko kesän ja syksyllä kohden tulokset ovat parantuneet. Ajat:

100m 14.04 , 200m 29.29 ja 400m 65.80 ovat kovia tuloksia M65 sarjan miehelle. Näistä tuloksista on hyvä jatkaa kohti ensi talven ja kesän kovia kilpailuja: MM-halli Jyväskylässä, EM-kisat Saksassa, SM-kisat Oulussa jne.

 

VIRTAIN URHEILIJAT SIJOITTUI HIENOSTI PISTEKILPAILUSSA

Veteraanit sijoitus on 10. SVU:n seurojen välisessä pistekilpailussa. Pisteitä sai lähes 300 veteraaniseuraa.
Naisten pistekilpailussa olimme 12. , joten kokonaisuudessa voimme olla tosi tyytyväisiä.
Veteraanijaoston yleisurheilijat keräsivät kaikkiaan 9 pohjoismaiden mestaruuskilpailumitalia ja 28 SM-mitalia.

Eniten mitaleja keräsivät Kirsi Koro (12kpl), Sirpa Riitamäki (8kpl) ja Jouko Ylä-Liedenpohja (5kpl) ja Pauli Vehmasto (4kpl)

 

KIITOS KAIKILLE VETERAANEILLE KESÄKAUDESTA !

VirtU:n veteraanien kesä on mennyt todella hyvin. Mitaleja ja hyviä sijoituksia on tullut runsaasti.

Ensi kauteen tähdätään uudella innolla. Parantamisen varaa on vielä! Tähdätään harjoitukset kohti ensi vuoden arvokisoja.

 

 

ARVOKISATULOKSET VUODELTA 2010

EM-kisat Unkari Nyiregyhaza15.-24.7.
M65    800m                Vesa Korpimäki                  2.54.29  (a.e. 2.52.70 )    10.

 

PM-hallit Jyväskylä   19.-21.3. Jyväskylä
N40     800m               Sirpa Riitamäki                   2.35.3      1.
N40    1500m               Sirpa Riitamäki                  5.11.18     1.
N65    1500m               Mirkka Tättilä                    8.27.34     4.
M65       60m               Jouko Ylä-Liedenpohja       9.44          3.
M80    kuula                Matti Ala-Härkönen            7.26          4.

 

SM-vauhdittomat hypyt 10.1. Turku
M50    3-loikka                Keijo Kopra                     7.65       7.
M55    pituus                   Pauli Vehmasto               265        8.
          3-loikka                Pauli Vehmasto               87.37     7.
M55    pituus                   Jukka Maininki                265         9.
          3-loikka                Jukka Maininki                8.22        2.
M60    pituus                   Paavo Pohjola                 245         8.

 

SM-hallit   13.-14.2.  Oulu
N40     1500m                  Sirpa Riitamäki                5.20.56   1.
            800m                  Sirpa Riitamäki                2.37.79   1.

 

SM-halli 5-ottelu  Jyväskylä  6.-7.3.
M55      5-ottelu               Pauli Vehmasto                 2581       2.

 

SM-maastot  15.5. Lahti
N40          6km                 Sirpa Riitamäki                   25.47     6.
N65          4km                 Mirkka Tättilä                     22.58     8.
M55         6km                 Eino Ylä-Hallinen                 26.43    26.
M60         4km                 Pekka Puukkoniemi             20.59    24.
M65         4km                 Vesa Korpimäki                   19.21    21.

 

SM-kisat   2.-4..7.   Tampere
N40          800m               Sirpa Riitamäki                    2.28.15     1.
             1500m               Sirpa Riitamäki                     5.05.73     1.
N40        moukari             Jaana Mattila                           35.27     3.
N65        10000m             Mirkka Tättilä                       56.41.9      3.
M35        korkeus             Mika Polku                           189           1.
M55        100m                 Pauli Vehmasto                    14.15        6.
              pituus                Pauli Vehmasto                     451          7.
M55        1500m               Eino Ylä-Hallinen                  5.29.32      7.
M60        kuula                 Paavo Pohjola                        11.30       7.
              kiekko               Paavo Pohjola                        31.01      13.
M70        kiekko                Keijo Pesu                             29.43       9.
M80        moukari              Matti Ala-Härkönen                 23.40       6.
              painonheitto        Matti Ala-Härkönen                  9.17       4.

 

SM heitto-ottelu  22.8.  Jalasjärvi
N40        Jaana Mattila                      2771       2.
M60       Paavo Pohjola                     2156       6.
M80       Matti Ala-Härkönen              2392       2.

 

Epävirallinen SM olympiapainonheitto    12.9. Kauhajoki
N30        Kirsi Koro                9.48         1.

 

SM-maraton      18.9.    Kouvola
M40        Jari Jaakkola               3.27.53              3.
N40         Virpi Rantamaa           3.46.40              3.
N50         Ritva Kämäri               4.31.33              7.
N65         Mirkka Tättilä              4.38.56              1.

N40         joukkuekilpailu / Rantamaa, Kämäri, Tättilä      12.57.09    2.